Matti Järvinen – VU:n ensimmäinen ME-urheilija

Matti Järvisestä tuli kesällä 1930 Viipurin Urheilijoiden ensimmäinen maailmanennätykseen yltänyt urheilija. Keihäänheittoon hän oli alkanut paneutua tosissaan vasta vuotta aiemmin.

Järvinen oli tullut Viipuriin 19-vuotiaana vuoden 1928 lopulla suorittamaan asevelvollisuuttaan vapaaehtoisena lopulla. Järvinen oli aloittanut harjoittelun 15-vuotiaana miesten keihäällä. Hän loukkasi kyynärnivelensä, minkä vuoksi käsivarsi jäi koukkuun. Järvinen joutui lopettamaan heittämisen usean vuoden ajaksi.

Viipurissa komppanian päällikkö ja vääpeli tiesivät alokkaan Ateenan 1960 välikisojen kultamitalimiehen Verner Järvisen pojaksi ja kymmenottelija Akilles Järvisen veljeksi, joten hänenkin saattoi olettaa olevan hyvä urheilija.  Matti Järvinen lähti mukaan VU:n toimintaan.

Armas Valste ja Eemil Koponen kiinnittivät huomiota Järviseen, joka hyppäsi kolmiloikkaa 13,50 ja pituutta 6,50. Keihästä hän heitti aluksi vain vähän ja varovaisesti. Taipuisa ja vahva selkä, pitkät kädet ja riittävä nopeus viittasivat siihen, että nuoresta miehestä voivan tulla hyvä keihäänheittäjä. Ensimmäisessä kilpailussaan keväällä 1929 Lappeenrannassa Järvinen heitti ensimmäisellä heitollaan 59.03 ja voitti.

Järvinen alkoi harjoitella keihäänheittoa yhä enemmän. Jo vuonna 1929 hän voitti Suomen mestaruuden Viipurissa Papulan kentällä. Voittotulos oli 66.18. Ranska-ottelussa hän heitti maailman kärkituloksen 66.75. 

Järvinen heitti myös Suomi–Ruotsi-maaottelussa. Lähtökohdat olivat heikot, sillä hänen kyynärpäänsä oli heikossa kunnossa kovasta kilpailutahdin vuoksi. Järvinen onnistui voittamaan kilpailun koleassa säässä. Kaksi ensimmäistä heittoa tosin epäonnistui noin 10 000 katsojan edessä. Vasta kolmannella hän onnistui ylittämään 60 metriä.

Neljännellä heitollaan Järvinen siirtyi johtoon yli 64 metrin kaarella. Viimeisellään hän heitti vielä 65.66. Suosionosoitukset olivat Helsingin Sanomien mukaan valtavat. Radioyleisökin oli kymmeniätuhansia, sillä ottelu radioitiin suorana ensimmäisen kerran. Lähetystä seurasivat jännittyneenä myös Järvisen armeijakaverit Viipurissa. Selostajana toimi Sulo Kolkka.

Kesästä 1930 tuli Järviselle ensimmäinen huippukausi. Hän ylitti 22. heinäkuuta 70 metrin rajan kahdella sentillä ensimmäisenä suomalaisena keihäänheittäjänä ja toisena koko maailmassa. Vielä suuremmat otsikot repesivät, kun Järvinen rikkoi Tukholman Olympiastadionilla 28. heinäkuuta Ruotsin Erik Lundqvistin nimissä olleen ME:n tuloksella 72,38. Tulosta ei kuitenkaan kirjattu viralliseksi maailmanennätykseksi, sillä ruotsalaiset eivät lähettäneet sitä IAAF:n vahvistettavaksi.

Järvisen heitto nostatti myös henkisen Suomi–Ruotsi-ottelun. Torsten Tegnérin päätoimittama Ruotsin Idrottsbladet repäisi otsikokseen ”Mongolien päivä stadionilla. Vinosilmäinen Matti Järvinen voitti Lundqvistin.” Pyöreitä silmälaseja käyttänyt Järvinen näytti kieltämättä hiukan japanilaiselta, jos niin halusi välttämättä nähdä. Uutinen aiheutti jyrkän reaktion Suomessa, jossa oli jouduttu tuon tuosta torjumaan väitteitä suomalaisten mongolijuurista.

Järvinen itse käsitteli mongoliväitettä vielä vuonna 1934 ilmestyneessä kirjassaan ”Tieni maailmanmestariksi”. Hän luonnehti suomalaisten olevan luonnostaan taistelijakansa, joka oli joutunut kamppailemaan leivästä ja ”milloin sen, milloin tämän isäntämaan itsekkäiden ja omien etujen puolesta”. Suomi oli kuitenkin onnistunut saavuttamaan paikan maailmankartalla. Suomalaiset olivatkin ”ehkä nykyisen maailman impulsiivisesti voimakkain valkoinen rotu”, mutta taistelu jatkui:

 ”Ulkopuolinen kaukaisempi maailma tietää yhä vielä yllättävän vähän Suomesta ja suomalaisista. Meitä pidetään ’mongoleina’, jota käsitystä muulle maailmalle on kerta kerran perään naapuriemme taholta levitetty ja toitotettu. – Tämä on kaikki parjausta ja väärin kansaamme kohtaan. Emme ole sen paremmin mongoleja kuin unkarilaiset, heimoveljemme, emme sen paremmin kuin ruotsalaiset, naapurimme, amerikkalaiset ystävämme.”

Järvinen heitti ensimmäisen virallisen maailmanennätyksensä 8. elokuuta 1930 Viipurissa. Heiton pituus oli 71.57. Järvinen kohensi runsaan kuukauden aikana ennätystä vielä kolmesti. Viipurissa 14.9.1930 syntyi tulos 72,93. Kaikkiaan Järvinen paransi keihäänheiton maailmanennätystä peräti kymmenesti peräkkäin – paras tulos oli 77.23. Sen Järvinen heitti Helsingissä kesäkuussa 1936.

Kolmannelle Viipurin kaudellaan kesällä 1931 Järvinen ei kyennyt kyynärpään kipeytymisen vuoksi kilpailemaan kuin muutaman kerran. Lisäksi Järvinen sai kurinpidollisista syistä kahden kuukauden kilpailukiellon, jonka hän kärsi alkukaudesta. Kieltoa ehdotti Isä-Järvinen, joka oli suivaantunut siitä, että poika vieraillessaan joulunaikaan kotonaan juopotellut ja viettänyt huonoa elämää. Järvinen voitti kuitenkin SM-kultaa ja oli Ruotsi–Suomi -maaottelussa toinen. 70 metrin raja jäi kesällä 1931 ylittämättä.

Marraskuussa 1931 Järvinen siirtyi Porvoon lähelle Kerkkoseen Urheilutarpeita Oy:n tehtaille keihäiden tekijäksi ja tarkastajaksi. Samalla seuraksi vaihtui Kerkkoon Urheilijat. Työpaikka sopi ihanteellisesti Los Angelesin olympialaisiin valmistautuvalle urheilijalle. Tehtaan keihäät olivat sitä paitsi heittovälineinä kisoissa. Järvinen voitti kultaa tuloksella 72,71. Suomalaiset saavuttivat kolmoisvoiton, kun Matti Sippala sijoittui toiseksi ja Eino Penttilä kolmanneksi.

Kerkkoosta Järvinen muutti Helsinkiin, jolloin seura vaihtui Helsingin Kisa-Veikoiksi. Hän voitti Euroopan mestaruuden 1934 ja 1938. Berliinin kisoissa 1936 Järvinen sijoittui yllättäen vasta viidenneksi. Jälkikäteen hän myönsi harjoitelleensa liikaa.

Lempinimen Maailman-Matti saanut heittäjä oli tunnettu boheemisuudestaan. Järvinen ei sylkenyt lasiin ja saattoi panna tupakaksikin. Hän ei vastannut lainkaan 1930-luvun ihanneurheilijan kuvaa. Järvistä voikin pitää suomalaisen raikulikeihäänheittäjäperinteen aloittajana.

Järvinen oli kovassa keihäskunnossa vielä 1950-luvun alussa. VU:n yhdessä neljän muun seuran kanssa järjestämissä ensimmäisissä Marskin kisoissa 4.6.1952 Järvinen heitti 43-vuotiaana kunnioitettavan kaaren 63,84. Kilpailussa kukistui Berliinin 1936 kultamitalimies Gerhard Stöck, jonka tulos oli 58.43. Tuolloin 41-vuotias Stöck oli aikoinaan omaksunut heittotyylinsä katsomalla Järvisen heittoja filmiltä. Hänkin oli aloittanut keihäänheiton aikuisiällään 1931.

teksti: Jouko Kokkonen