Nuorisokisat vuoden 1960 uutuus

18.9.2018

Viipurin Urheilijat järjesti ensimmäiset Nuorisokisat Eläintarhassa 26. toukokuuta 1960. Ne oli tarkoitettu yksinomaan junioreille, joille oli vain vähän kilpailumahdollisuuksia. Juniori-ikäisiä urheilijoita oli sen sijaan erittäin paljon, kiitos suurten ikäluokkien, joista 1945 syntyneet täyttivät jo 15 vuotta. Timo Paarma toteaa VU:n 50-vuotishistoriikissa seuran tehneen hyvän päätöksen ryhtyessään järjestämään kisoja. 

”Osanottajia oli runsaasti ja kaukaakin, mikä osoitti järjestäjien olevan oikeassa. Nuoret tarvitsevat omat kisansa.”

Ensimmäisissä Nuorisokisoissa oli yleisöä 300. VU:ssa urheilemisen aloittanut Raimo Rissanen voitti korkeuden tuloksella 180.  Hän tuolloin edusti Joensuun Katajaa. Perhe oli muuttanut isän työn vuoksi Pohjois-Karjalaan. Kun Rissaset palasivat Helsinkiin, niin Raimo ja veljensä Aulis liittyivät jälleen VU:n riveihin. Pituudessa tuleva SE-mies Rainer Stenius oli kolmas tuloksella 664.

Nuorisokisoista tuli jokavuotinen tapahtuma. Vuonna 1963 ne pidettiin Stadionilla. Yleisön houkuttelemiseksi ohjelmassa seiväshyppy. Mukana oli muun muassa ensimmäisenä maailmassa viisi metriä ylittänyt Pentti Nikula. Hän oli hypännyt 2. helmikuuta 1963 Pajulahden hallissa 500, 505 ja 510.

Mukana olivat myös Suomessa harjoittelemassa olleet Itä-Saksan Günther Malcher ja Wolfgang Nordwig. Heistä Nordwig voitti Münchenissä 1972 olympiakultaa ja oli Mexicossa 1968 kolmas. Euroopan mestaruuteen hän ylsi 1966, 1969 ja 1971. Kisoja seurasi 4 619 maksanutta katselijaa.

Teksti: Jouko Kokkonen

Lähde: Timo Paarma, VU:n 50-vuotishistoriikki